REFERENSSIT

KANSAINVÄLISET KOHTEEMME

Työskentelemme Suomen lisäksi kasvavissa määrin myös kansainvälisten hankkeiden parissa.

kartta

Projektit

News mobiili

As Oy Vuoreksen Tiera

As Oy Vuoreksen Tiera 2018. Lamellihirsinen kohde muodostuu viidestä erillistalosta, jotka on sijoitettu viuhkamaiseen muotoon. Hanke toteutettiin kumppanuuskaavoituskohteena yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Ollikaisen Hirsirakenteen kanssa.

Turva - Tel Aviv

Suurlähetystö Tel Aviv Israel

Suomen Israelin suurlähetystö Tel-Aviv-Yafo, 2015. Työ sisälsi suurlähetystön pää-ja arkkitehtisuunnittelun sekä työmaan valvonnan. Toimistotilat on suunniteltu nykyaikaisena monitilaympäristönä Ulkoministeriön Suomen edustautumisen tavat ja mallit (TAMA) -ohjeistuksen mukaisesti.

Porin Sairaala

Porin kaupunginsairaala

Porin kaupunginsairaalan C-osan saneeraus 2014. Lähtökohtana saneerauksessa oli luoda tilaan esteettömiä ja paranemista tukevia toimintaympäristöjä. Hissi- ja porraskuilu jakaa kerrokset kahteen 14 potilashuoneen osastoon. Osastokerroksia on korostettu värityksin.

Ipanala päiväkoti

Launeen päiväkoti

Ipanala-päiväkoti valmistui Lahden Launeelle vuonna 2018. Hirsipäiväkoti toteutettiin Terve talo-mallin mukaisesti. Kuuden lapsiryhmän päiväkodissa on tilat 120:lle lapselle. Tilojen monipuolisen käytön mahdollistamisen lisäksi erityistä huomiota kiinnitettiin rakennuksen akustiseen suunnitteluun.

Minsk referenssi

Suurlähetystö Minsk Valko-Venäjä

Suomen Valko-Venäjän edustusto Minskissä. Edustuston tilat saneerattiin arvorakennukseen, entisen apteekin tiloihin. Arvorakennuksen liiketilan saneeraus edustustokäyttöön asetti suunnittelulle tiukat raamit. Kohde on toteutettu Ulkoministeriön Suomen edustautumisen tavat ja mallit (TAMA) -ohjeistuksen mukaisesti.

Scandinavian lofts

Jämerä Loft

Jämerä Kivitalot Oy:n kuuden asunnon loft-kokonaisuus suunniteltiin Tampereen asuntomessuille vuonna 2012. Kohde oli myös ehdolla Vuoden betonirakennepalkinnon saajaksi. Asuntoja on sittemmin toteutettu eri puolille maata.

Joensuu keskussairaala

Joensuun keskussairaalan laajennus

Joensuun keskussairaalan laajennusosa 2016. Laajennusosaan sijoittuvat sairaalan ravintokeskus, henkilöstöravintola, auditorio sekä hallintotiloja. Julkisivuissa on käytetty corten terästä, silkkipainettua lasia ja rapattua pintaa. Sisätiloissa pääosassa ovat luonnonvalo ja tilojen saavutettavuus.

seurakuntakeskus

Ruoveden seurakuntatalo

Ruoveden seurakuntakeskus 2016. Täysin hirsirakenteinen rakennus voitti seurakunnan arkkitehtuurikutsukilpailun. Salin akustisen suunnittelun on tehnyt Insinööritoimisto Heikki Helimäki Oy ja hirsirakenteet Ollikaisen Hirsirakenne Oy.

VR neuvottelutila

VR:n neuvottelutila Tampere

Tampereen rautatieaseman muutostyöt aloitettiin vuonna 2016. Tilojen muutosten ensimmäisessä vaiheessa toteutettiin asemahallin liike-, varasto-ja taukotilojen uudelleenjärjestely ja saneeraus. Samassa yhteydessä neljännen kerroksen neuvottelutilat muutettiin nykyaikaiseksi monitilaksi.

Taiga vuoristorata 2

Linnanmäen Taiga-vuoristorata

HIMLA arkkitehdit toteutti Linnanmäen huvipuiston Taiga-vuoristoradan pää- ja arkkitehtisuunnittelun kesäksi 2019. Haastavalle paikalle laitteen sisään toteutettiin mm. turvallinen ja mielenkiintoinen jonotusalue 500:lle ihmiselle.

Ruovesi päiväkoti

Ruoveden hirsipäiväkoti

Ruoveden hirsipäiväkodin suunnittelu 2019.

ahtiala

Ahtialan lämpölaitos ja asuinalue

Hankesuunnitelma Lempäälän Ahtialaan tulevaisuuden asuinalueesta 2015.

fimlab

Fimlab laboratoriokeskus Tampere

Fimlab Laboratoriokeskuksen uusi yksikkö toteutettiin tamperelaiseen kauppakeskukseen vuonna 2018. Katseenvangitsijana laboratoriokeskuksen tiloissa toimii aula -ja odotustilojen näyttävä akustiikkapaneelikatto.